Siellä oli vahva osasto Hogenskild Bielken ja Sten Bauerin komennossa.
Mutta nämäkään eivät olleet sen paremmin varuillaan, kuin että
Rantzow yllätti heidät aikaisin eräänä aamuna.
Vastarintaa yrittämättäkään juoksivat molemmat päälliköt metsään, toisella miekka, toisella pyssy kädessä.
Ilman vaivaa he joutuivat vangiksi, luultavasti omasta hyvästä tahdostaan.
Miehistö sai maksaa heidän joko pelkuruutensa tai petoksensa.
Rantzow löi heidät perin-pohjin ja palasi kaikki esteet voitettuaan
Kööpenhaminaan, missä jo yleensä luultiin, että Tanskan sotavoima oli
lyöty ja Rantzow vankina.
Kuningas Fredrik otti hänet suurilla kunnianosoituksilla vastaan.
Eerik kuningas tuli hiljaa marssien jäljessä rajalle asti ja eteni Göingen kihlakuntaan Hallantiin, jossa kaikki oli hävitetty ja raastettu.
Kuningasta seurasivat hänen molemmat veljensä, herttuat Juhana ja
Kaarle, sekä hänen tuleva lankonsa Maunu, Saksin herttua.
Kuinka epäluuloisin ja vaanivin silmäyksin hän seurasikaan heitä!
He eivät saaneet mitään päällikkyyttä, ja tuskin heidän edes sallittiin ottaa osaa mihinkään kahakkaan. He näkivät, kuinka takaperoista kaikki oli, mutta eivät uskaltaneet lausua sanaakaan sitä vastaan. Miten kiehui ja kuohuikaan heissä, ja kukapa tietää, eikö juuri täällä herännyt heissä ensin ajatus: