"Tästä täytyy tulla loppu."
Juhanassa: "Valtikan täytyy tulla minulle."
Kaarlessa: "Isänmaan tähden."
Eiköhän Eerik arvannut heidän ajatuksiaan, ja miten tämä jäytikään häntä! Mutta odota, odota! Hän alkoi tulla enemmän entiselleen; suru ja tuska Upsalassa vuotaneen veren tähden näytti menneen menojaan.
Hänellä ei ollut ketään, johon luottaisi. Kaarina oli Svartsjössä ja
Yrjö Pietarinpoika vankeudessa.
Mutta siellä hän ei olekkaan kauan. Kuningas tarvitsi häntä, ja kuninkaalla oli valta vapauttaa hänet.
Rantzow oli jo aikaa sitten mennyt Juutinrauman poikki. Jonkinlainen kosto piti Eerikin saada, ja hän käskikin joukkojensa hyökätä Skåneen ja hävittää maata. Olihan sekin jotain.
Sillä välin oleksi hän enimmäkseen yksin, hautoen omia synkkiä tuumiaan.
Kapinan pelosta hän oli surmannut Niilo Sturen. Jos tämä oli tehnyt majesteettirikoksen, niin hän oli vain saanut ansaitun palkkansa.
Senjälkeen olivat hänen palvelijansa vastoin hänen tahtoansa tappaneet sekä syyllisiä että syyttömiä. Kun hän kaikkien hylkäämänä oli paennut metsiin, oli hän luullut itsensä vangituksi ja valtaistuimelta syöstyksi, ja tässä tilassa oli hän joutunut epätoivoon sekä valtakunnastaan että ikuisesta autuudestaan.