Valtakunnanneuvos Gabriel Kristerinpoika Oxenstjerna sekä sihteerit Krister Pietarinpoika ja Sven Elovinpoika lähetettiin viemään kutsukirjeitä herttuoille. He toivat sen vastauksen, että sekä Juhana että Kaarle saapuvat kuninkaan vihkiäisiin.
Hoviräätäli ja hänen monet apulaisensa hääräilivät hääpukujen valmistamisessa. Kuningattaren puvuksi oli valittu valkoista, kullalla kirjailtua silkkikangasta, prinsessan puvuksi samaa kangasta, mutta hopealla kirjailtua.
Ei ole koskaan morsian ollut huonommalla tuulella kuin Sofia. Tämä meni niin pitkälle, että Maunu herttua kysyi, tahtoisiko Sofia, että hän tekeytyisi sairaaksi, jotta vihkiminen siten lykkäytyisi, mutta prinsessa vastasi, että kun se nyt kerran oli siksi päiväksi päätetty, niin hän kernaasti voi kärsiä häväistyksen täydelleen.
Tietämättä mitään kaikesta siitä eripuraisuudesta ja harmittelemisesta, jota hänen tähtensä syntyi, nautti Kaarina täysin määrin lyhyestä onnestaan. Jo pojan ristiäisissä oli hänet ja koko hänen sukunsa korotettu aatelissäätyyn, vaakunassa puolikuu, ja nyt oli kuningas kutsunut häihin sekä varustanut sitä varten sopivilla vaatteilla hänen molemmat enonsa, jotka olivat yksinkertaisia talonpoikia.
Aikaisin hääaamuna Kaarina pyysi päästä leskikuningattaren pakeille, ja tämä otti hänet heti vastaan.
Kevyt pilvi varjosti hänen nuoria kasvojaan.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi Katariina Stenbock lempeästi ojentaen hänelle kätensä.
"Minulla on suuri suru."
"Voinko minä huojentaa sitä?"
"Saanko ilmaista sen?" kysyi hän rukoilevasti.