"Sentähden hän siis kääntyy toisaalle minut nähdessään; hän säälii myöskin minua. Oi, miten hyvä hän on; kiittäkää häntä ja sanokaa, että niin totta kuin tahtoisin antaa henkeni kuninkaan edestä, niin totta teen sen ollakseni kokonaan hänelle avuksi ja iloksi!"
"Kyllä sanon", vastasi Katariina liikutettuna.
"Ehdoin-tahdoin en ole koskaan tehnyt kenenkään mieltä vastaan", jatkoi Kaarina miettivästi, "mutta jos tietäisin jonkun, joka on minulle pahoillaan, en lakkaisi rukoilemasta, ennenkuin saisin anteeksi."
"Ei kukaan voi olla kaikkien mieliksi."
"Voi kyllä, kaikki hyvät! Luuletteko, ettei kukaan ole pahoillaan minulle?"
"Ei heidän ainakaan pitäisi olla pahoillaan."
"Pahat ja ilkeät ihmiset eivät voi olla hyvillään, sillä heidän toimiaan tahdon aina tehdä tyhjäksi. Voi tuota Yrjö Pietarinpoikaa!"
"Onko hän taas ollut esillä?"
"Hän tahtoo mielistellä minua ja halpoja omaisiani, mutta minä olen varoittanut heitä. Tiedättekö, että herttuat eivät tule häihin?" virkkoi hän äkkiä iloisesti ja hilpeästi.
"Kun olin siellä ristiäisissä, oli herttuatar hyvin heikko, enkä luule hänen tahtovan jättää pikku tytärtään luotansa."