Syyt, miksi herttuat olivat tarttuneet aseisiin, tulivat julistettaviksi kaikkialla valtakunnassa. Ne olivat: Juhana herttuan pitkällinen vankeus "ilman syytä", murhat Upsalassa, Eerikin naiminen ja hänen tsaarille antamansa lupaus luovuttaa tälle Katariina, sekä lopuksi Yrjö Pietarinpojan asettaminen entiseen valtaansa.
Nyt Eerik joutui vimmoihinsa; kaikki oli häntä vastaan. Salamurhaajat pitivät rahat ja antoivat herttuain olla hengissä.
Åke Ferla tuli liian myöhään, huovit olivat jo menneet herttuain puolelle; vaivoin hän sai pelastetuksi oman henkensä.
Ollen vallan suunniltaan kysyi kuningas tohtori Lemniukselta, mikä suoni olisi aukaistava, jotta helpoimmin kuolisi, ja kun lääkäri vastasi, että kuninkaan velvollisuus oli säilyttää eikä lyhentää elämäänsä, niin hän koetti kuristaa tuon rehellisen miehen.
Kuinka mielellään hän olisikaan nyt tehnyt rauhan Tanskan kanssa, jos olisi sieltä saanut apua veljiensä kukistamiseksi. Yksi mahdollisuus oli jäljellä — erottaa heidät toisistaan.
Hän kirjoitti yksityisesti Kaarlelle elokuun 16 p:nä selittäen hänelle, että hän, herttua, hyökkäsi sokeasti perikatoonsa. Arveliko hän, ettei vanhin veli muka ollut täysin järjissään? "Ymmärtäköön teidän armonne", kirjoitti hän, "että me hyvin tiedämme, ketkä ovat etevimmät vihollisistamme."
Lopuksi hän pyysi tietoa, "tahtoiko Kaarle olla hänen ystävänsä vai vihollisensako". Jälkimäisessä tapauksessa hän tarjoutui mieskohtaiseen taisteluun, "joko mies miestä tai joukko joukkoa vastaan, miten herttua vain halusi".
Torvensoittaja saapui elokuun 18 p:nä kirjeineen Nyköpingiin, missä herttua oleskeli.
Tämä antoi vastauksensa samana päivänä.
Hän ei ollut tarttunut aseisiin, kirjoitti hän, isänmaata vastaan, vaan kuninkaan epäkristillistä hallitusta ja verenhimoista Yrjö Pietarinpoikaa vastaan. Mitä tuli mieskohtaiseen kamppailuun, niin hän ei kieltäytynyt; kuningas tiesi missä hän oli ja saattoi tulla häntä tapaamaan joko yksin tai suurella joukolla.