Äänettömästi meni osasto herttuain sotajoukkoa Sten Lejonhufvudin ja de la Gardien johdolla veneissä yli Munklideista Långholmaan ja siitä Södermalmille; komentaja oli vastassa ja aukaisi portit.
Esteettömästi he marssivat Suurkirkolle.
Siellä istui Eerik saarnaa kuulemassa.
Joku ilmoitti hänelle uhkaavasta vaarasta; hän kutsui henkivartijansa ja riensi ulos.
Viholliset olivat jo Suurtorilla, ja Eerik juoksi ehtiäkseen ennen heitä linnan portille; mutta Sten Lejonhufvud, joka oli ratsain, ehti ennen häntä. Ojentaen pistoolinsa kuningasta kohti hän käski häntä heti antautumaan sanoen, että muuten oli henki kysymyksessä.
Eerik laski miekkansa ja ojensi kätensä sanoen: "Minä olen teidän vankinne, herra Sten."
Juuri silloin tuli muuan henkivartijoista ja lävisti herra Stenin, niin että hän putosi hevosen selästä ja kuoli heti.
Samassa tuokiossa, päästyään näin vapaaksi, kuningas huomasi de la Gardien, kiiruhti häntä vastaan ja survaisi miekkansa hänen käsivartensa läpi. Myöskin Antti Rålamb tuli haavoitetuksi. Hyökkäys hidastui täten, ja Eerik henkivartijoineen pääsi linnaan, ehtipä sulkemaan portitkin jäljessään.
Linnassa hän pyysi taalalaisilta apua sanoen mieluummin tahtovansa räjähyttää itsensä ilmaan "Kolmessa kruunussa" kuin mennä vankeuteen.
Silloin saapui sana, että Kaarle herttua oli ulkopuolella pyytäen puhutella kuningasta.