Mutta kun tästä ei ollut toivottua tulosta, joutui hän hurjaan epätoivoon; hänen huutonsa ja kirkunansa kuuluivat usein yli linnanpihan. Ummehtunut vankila-ilma, joka ikkunain umpeenmuuraamisen jälkeen oli tullut vielä pilaantuneemmaksi, oli kaksin verroin vastenmielistä sille, joka oli tottunut matkusteluun ja ruumiillisiin harjoituksiin, ja sellaisen hillittömän itsevaltaisuuden jälkeen, jota Eerik oli osoittanut, täytyi vankilan tulla hänelle todelliseksi helvetiksi.
Mutta kaikissa vaiheissa oli Kaarina uskollisesti hänen rinnallaan, niin kauan kuin se oli hänelle sallittu. Kirjeissään Eerik usein puhui vaimostaan ja lapsistaan, mutta liian itsekäs kun oli ollakseen huolissaan heidän tähtensä, hän ajatteli enimmäkseen vain omia kärsimyksiään.
Odota, odota, kuningas Eerik, vielä saat kirjoittaa ja soittaa luuttuasi, lukea ja piirustella; vielä saat päivin keskustella Benediktus Olavinpojan kanssa, joka on pysynyt uskollisena sinulle tai ainakin Kaarinalle. Sinä saat kuunnella lasten viatonta jokellusta ja aina avoimessa sylissä lepuuttaa väsynyttä päätäsi.
Toinen aika on tulossa, katumuksen ja parannuksen aika. Kiitä Jumalaa, että hän jo täällä maan päällä vaatii sinut tilille; ajattele kaikkia niitä nöyryytyksiä, kaikkea sitä häpeää ja häväistystä, sitä rajatonta surua ja toivottomuutta, jota olet saattanut muille, ja taivuta pääsi koston ankaran lain alaiseksi, taivuta kuolemaan asti.
Mutta miksi pitää hänen, joka on ollut ainoana kukkana poluillasi, kärsiä siitä ja sovittaa sitä, mitä sinä olet rikkonut? Onkohan aina niin, että täytyy olla joku sovitus-uhri, taivaallinen sanansaattaja, joka kuivaa kyyneleet syyllisten silmistä, hajoittaa taajat usvat heidän ympäriltään ja sitten rukoillen, lohdutellen osoittaa tietä Jumalan tykö?
Kuningas Juhana huomautti valtakunnan aatelistolle ja piispoille pelkäävänsä, että Eerik kirjeiden ja lähettien tai muiden juonittelujen kautta hommaili jotakin sen naisväen ja muun seurueen välityksellä, joka hänellä oli luonansa, ja pyysi neuvoa, miten olisi meneteltävä tämän vaarallisen vangin suhteen. Vastaukseksi hän sai, "ettei olisi sallittava kenenkään muun oleskella hänen luonansa kuin niiden, jotka ainiaaksi jäävät vankeuteen, sekä että naisväki ja muu seurue olisi toimitettava pois sieltä muihin huoneisiin linnassa, jossa heistä kohtuullisten tarpeiden mukaan pidettäisiin huolta. Ja jos kuningas Eerik rupeaisi jotenkin huolehtimaan siitä, että lapset olivat hänestä erotetut, niin olkoon heidän sallittu johonkin aikaan muutamaksi lyhyeksi hetkeksi tulla hänen luokseen; kuitenkin tapahtukoon tämä tarkan vaarinpidon ja valvonnan alaisena."
Kaarinan siirtäminen vankilasta pois jäi siis riippumaan kuningas
Juhanan mielivallasta.
Jonkinlaisen muutoksen olikin täytynyt tapahtua, sillä tilikirjat vuodelta 1570 osoittavat, että kuningatar Kaarina toisinaan oli sellaisessa tilassa, ettei siitä puute ollut kaukana; hänen kun esim. täytyi käyttää lastenvaatteiksi pöytäliinoja ja lakanoita. Katariina Stenbock, joka aina oli ollut hänelle hyvä, otti usein hänen lapsensa luokseen antaakseen heille sitä hoitoa, jota he eivät voineet vankilassa saada.
Myöskin Katariina Jagellotar lähetti usein ruokaa hänelle omalta pöydältään: jokainen oivalsi ja käsitti mitä hän kärsi.
Luonnollisena seurauksena Eerikin epätoivosta oli, että hän, vaikka turhaan, koetti päästä vapauteensa. Ensimäisen yrityksen hän teki koettamalla viilata poikki ikkunakalterit; se havaittiin ja ikkunat muurattiin umpeen.