Tämä jälkimäinen salaliitto ei kuitenkaan herättänyt Juhanassa samaa levottomuutta kuin edellinen ja sen yhteydessä olevat seikat.
Smålannissa tehtiin jonkinmoisella menestyksellä työtä Eerikin vapauttamiseksi. Huhu siitä, mitenkä hän kärsi vankeudessa, oli herättänyt paljon sääliä; puhuttiin, että kuningas Eerikillä oli monta salaista ystävää ja että nämä olivat päättäneet öiseen aikaan äkkiarvaamatta hyökätä Tukholman linnaan, jonka miehistö oli hyvin heikko, sekä että kaupungin asukkailta aivan varmaan voitiin toivoa apua.
Kun Juhana sai tiedon tästä, kutsutti hän kiireesti kokoon valtakunnanneuvokset, arkkipiispan ja useita piispoja. Hän esitti heille seuraavan kysymyksen:
"Vaatiiko valtakunnan menestys, että kuningas Eerik, jos jokin kapina syntyy, surmataan vankilassa? Monien rikostensa tähden hän olisi täydelleen ansainnut kuoleman, ja ainoastaan kuninkaallisen arvonsa vuoksi hän tuli säästetyksi." Kaikki antoivat tähän suostumuksensa, paitsi Juhana Bielke. Päätös allekirjoitettiin ja varustettiin sinetillä.
Eerikin vartijoiksi valittiin aina hänen vihollisiansa, ja nämä saivat kiduttaa häntä melkein mielin-määrin.
Etenkin Olavi Stenbock on näistä tullut kuuluisaksi julmuudestaan. Kuningas oli murhannut hänen veljensä Abraham Stenbockin Upsalassa, ja hän oli vannonut kostavansa.
Vankilassa oli hyvin kylmä, ja Stenbock otti eräänä päivänä vaatteet vangilta, jotta kylmyys häntä enemmän ahdistaisi. Eerik puhkesi raivoon, ja heidän välillään syntyi kiivas sanakiista.
Stenbock töykkäsi Eerikkiä ankarasti.
Tämä töykkäsi takaisin, niin että Stenbock kaatui taaksepäin.
Vimmoissaan hän hypähti ylös, ja silloin syntyi käsikähmä, annettiin korvapuusteja ja tukisteltiin.