Eräänä päivänä tuli Antti parturi heidän luokseen, eräs pieni, kummallisen näköinen mies seurassaan. Hänellä oli silkkihuivi kiedottuna päänsä ympäri, ja parturi sanoi, että hän oli ylhäinen turkkilainen, joka ei ollut laskenut häntä rauhaan, ennenkuin oli saanut nähdä kuninkaan. Tämä pahastui arvellen, ettei ollut mikään uteliaiden katseltava.
Silloin vieras sanoi muutaman sanan latinaksi, ja ne saivat kuninkaan heti kääntämään päänsä poispäin.
Kun he kohta senjälkeen olivat lähdössä, antoi turkkilainen salavihkaa merkin Kaarinalle Eerikkiin katsoen.
Kaarina katsoi hämmästyneenä heidän jälkeensä.
Kuningas nousi vavisten. "Missä, missä!" huudahti hän tähystellen ympäri huonetta.
Kaarina ei käsittänyt mitään.
"Hän on jättänyt tärkeän viestin; mistä minä sen löydän?" toisti
Eerik kärsimättömästi.
"Katso, Kustaalla on jotakin kädessään. Mitä se on?" Kaarina otti sen häneltä. "Pergamenttiliuska!"
"Anna tänne, anna tänne!"
Hän luki, ja hänen silmänsä säihkyivät. "Kaarina", sanoi hän kuiskaten, "se on tsaarilta".