Kuninkaan lakeijat, jotka juosten seurasivat kulkuetta, olivat puetut valkoisiin, mustalla sametilla reunustettuihin samettiröijyihin. Henkivartijain mustaan samettipukuun oli rinnan ja selän puolelle hopealla neulottu kirjaimet E.R [Ericus Rex = Eerik kuningas. Suomentajan muist.] ja niiden päälle kruunu.
Kuninkaan jäljessä tulivat ruhtinaat: Juhana herra, Suomen herttua, Maunu herra, Itägöötanmaan herttua, ja Kaarle herra, Södermanlannin herttua, kukin lakeijainsa ja henkivartijainsa ympäröimänä.
Senjälkeen tuli Ruotsin aatelisto ja saksalaiset junkkerit palvelijoineen, tarkk'ampujat ja valtakunnan lippu. Vuorelta ammuttiin herkeämättä; arkkipiispa ja muut piispat olivat hänen majesteettiansa vastassa, ja kun hän siten oli saapunut linnan portille, pysähtyivät huovit tie- ja katuvieriin, mutta kaikki herrasväki, sekä ruotsalainen että saksalainen, seurasi kuninkaallista majesteettia linnaan.
Kansanjoukko oli tunkeutunut jäljessä niin kauas kuin oli päässyt; nyt se hajaantui kaikkiin suuntiin; sinä päivänä, ei enää ollut mitään nähtävää.
Maunu laski Jensin kadulle lausuen: "Nyt saat käydä omin jaloin."
"Jospa olisin kuninkaan hovipoika", vastasi tämä, "hei kuinka minä ratsastaisin."
"Äiti, minä näin kuninkaan, ja hän nyökäytti päätään minulle", sanoi tyttö, "ja minä vastasin.",
"Sen olet ehkä uneksinut", tuumaili äiti, "mutta nyt menemme saamaan jotakin suuhumme."
Mukanaan tuomansa eväskontin olivat he piilottaneet erään tallin seimeen, mutta kun perheen piti asettuman aterioimaan, talutti renki hevoset talliin; he saivat lähteä muualle, siellä ei ollut sijaa heille.
"Mennään kaupungin ulkopuolelle", sanoi Maunu. "Nyt voi oleksia joka pensaan juuressa."