Hänen lyhyet elämänvaiheensa esitämme tarkemmin vastedes; nyt pysyttelemme vain siinä, mikä lähemmin koskee hänen äitiään.
Kustaata oli kuoleman uhalla kielletty tulemasta Suomeen, mutta vihdoin sallittiin Kaarinan matkustaa Rääveliin häntä tapaamaan.
Kaarina ei tästä antanut edeltäkäsin tietoa pojalleen. Hän lähti matkalle heti luvan saatuaan.
Räävelissä hän ei tuntenut ketään. Mutta se oli yhdentekevää; poikansa hän kyllä arveli löytävänsä.
Hän tarkasti jokaista, jonka kohtasi, mutta häntä ei ollut heidän joukossaan.
Väsähtäneenä ja alakuloisena hän palasi illalla majataloon, johon oli asettunut asumaan.
"Missä opiskelevaiset enimmäkseen oleskelevat?" kysyi hän isännältä.
"Täällä minun luonani on heillä tapana tyhjentää oluthaarikkansa iltaisin", vastasi tämä. "Ovatko he jo tulleet?"
"Suuri joukko on tullut, mutta eivät kaikki."
"Saanko minä mennä sinne?"