Kuinka myrskyn tavoin hänen tunteensa riehuivatkaan; miten vahvaksi ja voimalliseksi hän tunsikaan itsensä, jo seuraavana hetkenä kuitenkin vaikeroidakseen itsekidutuksissa koettaessaan torjua luotansa kaikkia ylpeitä ja itsekkäitä ajatuksia.
Ensimäinen kirja, jonka Lecoeur valitsi esittääkseen, oli Pyhän
Birgittan elämänvaiheet.
Hehkuvin värein hän kuvaili hänen rakkauttaan nuoreen puolisoonsa, joka rakkaus sitten muka muuttui rakkaudeksi Vapahtajaan; mutta tämä rakkaus oli itse teossa jotenkin aistillista laatua ja teki sen tähden sitä suuremman vaikutuksen prinsessoihin.
Sitten seurasi toinen pyhimyskertomus toista, kaikki samansuuntaisia, mutta juuri sentähden ne olivat omiansa pitämään vireillä sitä innostusta, joka todellisuudessa oli menettänyt perustuksensa.
Hekumoiden nautti Lecoeur siitä vallasta, jonka oli saavuttanut oppilaittensa suhteen. He kuuluivat hänelle molemmat; hän saattoi johtaa heitä mihin itse tahtoi, hän oli heille kaikki kaikessa, ja häntä huvitti nähdä heidän mustasukkaisina pitävän silmällä toisiaan.
Bellinin ankarain käskyjen mukaan oli hän saanut Sofian osoittaumaan helläksi Maunu herttuata kohtaan.
Aluksi prinsessa kyllä kieltäytyi siitä kokonaan, mutta kun Lecoeur sanoi, että Sofia täten pakottaa heidät eroamaan toisistaan, niin tämä suostui.
Ei kestänyt kauan, ennenkuin Sofia ja Elisabet juhlallisesti lupasivat Lecoeurille kääntyä katoliseen uskoon; täten he vapauttaisivat isänsä sielun kiirastulen tuskista. Mutta itse juhlallinen kääntyminen oli lykättävä tuonnemmaksi, jotta se ei herättäisi pahastusta.
Lecoeur saattoi olla huoletta; hän tiesi, ettei hänen kumpainenkaan oppilaansa häntä petä.
Niin hyvin oli salaisuus säilynyt, ettei leskikuningattarella, kuninkaalla, prinsseillä eikä koko hovilla ollut pienintäkään aavistusta siitä, minkälaista opetusta Lecoeur antoi prinsessoille.