Ruotsin aateli oli tunnettu korkeasta sivistyksestään. Saarnakokoelmat ja paimenkirjeet niiltä ajoilta todistavat, että papit kammosivat paavilaisuutta. Rahvaan lähettiläät olivat myötävaikuttaneet parannuksiin, joita oli päätetty Vesteråsissa 1527 ja 1544. Kuningas Juhana lausuu kyllä, että kansa ei tiennyt muuta kuin olevansa katolinen, mutta se oli kyllin valveilla huomaamaan, mitä ympärillä tapahtui, ja sillä oli kyllin älyä tutkimaan, mitä sille tarjottiin, sekä omaksumaan mitä se itse piti hyvänä.
Tällöin heräsi Juhanassa uudestaan ajatus Roomaan yhdistymisestä. On luultavaa, että kuningattaren rukoukset vaikuttivat paljon tähän.
Kuinka paljon hänen olikaan täytynyt kärsiä velvollisuuksiensa ristiriidassa! Hänen oma vapahduksensa oli riippuvainen kuninkaan ja maan palautumisesta ainoan autuaaksitekevän kirkon helmaan; hänellä oli huoli siitä, että lapsensa säilyisivät harhauskon saastasta, ja lopuksi, eikä suinkaan vähimmin, jäyti häntä yhä yltyvä sairaus sekä uupumus, joka aika-ajoin kokonaan valtasi hänet.
Sigismundilla oli alunpitäen taipuisa luonne, johon kuitenkin joskus liittyi suuri määrä itsepäisyyttä. Hän näki äitinsä kärsivän, kuuli hänen usein valittavan, ettei voinut täyttää sitä lähetystointa, joka oli hänelle uskottu, ja hän teki sydämessään lupauksen, ettei koskaan petä äitiään, jota hän yli kaiken rakasti.
Hän huomasi, että äiti oli onnellisin hänen läheisyydessään; ja heti kun oli lopettanut lukunsa, hän kiiruhti äitinsä luo. He viettivät joka päivä useita tunteja toistensa seurassa lukien ja keskustellen, ja äiti onnistui tässä nuoressa sielussa herättämään samaa kiihkoa paavilaisuuteen ja pyhimystenpalvelukseen, mikä hänen omankin sielunsa täytti.
Mutta kerran oli hänkin tuleva kuninkaaksi maahan, jossa uskonlamppu oli sammunut eikä kukaan tiennyt, milloin se taas syttyisi.
Mitä vaivoja ja taisteluja olikaan häntä odottamassa, ja erittäinkin mitä viisautta ja huolenpitoa tarvittiinkaan vastahakoisten voittamiseksi!
Ehkäpä hän oli pakotettu sanomaan itsensä kerettiläiseksi voittaakseen kerettiläiset.
Ehkäpä pakotettu muka kunnioittamaan heidän epäjumalanpalvelustaan ja istumaan kussa pilkkaajat istuvat.
Mutta silloin — niin opetti äiti häntä — tuli hänen vain ajatuksissaan lausua päinvastoin kuin mitä huulensa puhuivat, ja vaikkapa hän siten tekisi pyhimmänkin ja sitovimmankin valan, niin luettaisiin hänelle vain ansioksi, jos hän sen rikkoi.