"Lyödä läjään koko paavilaispyykki."
"Ehkäpä se kävisi laatuun."
Huovien päällikkö läheni Magdaleenaa. "Teidän tähtenne he olisivat valmiit tekemään tuhoja", sanoi hän, "ja sitä ette tahtone?"
"Jumala siitä varjelkoon!" vastasi hän.
"Rakkaat ystävät", lisäsi hän kohta senjälkeen, "seisokaamme pahaa vastaan itse kuitenkaan sentähden mitään rikosta tekemättä. Miksipä kävisitte katolisten kimppuun, onhan omassa vallassanne kuunnella heitä tai olla kuulematta."
Kaikki myönsivät hänen olevan oikeassa. Kun vene laski rantaan, pudistivat huovit miltei kaipausta tuntien jäähyväisiksi tuon suloisen naisen kättä.
Magdaleena ei tiennyt, mihin miehensä oli mennyt. Tämä ei ollut ehtinyt sitä hänelle sanomaan, mutta paraiten hän saisi tietää sen Upsalassa, ja hän lähti heti sinne äitinsä luo.
Monta kummaa uutista hän sai siellä melkein heti kuulla.
Rutto raivosi Upsalassa ja sen ympäristössä. Hänen äitinsä ja sisarensa olivat muuttaneet jonkun matkaa kaupungin ulkopuolelle eläen siellä yksinäistä elämää.
Samana päivänä, kun he saivat sulkea Magdaleenan hellään syleilyynsä, saapui viesti, että arkkipiispa oli sairastunut ruttoon.