Kummastellen Margareeta aukaisi sen. Siinä oli hyvin monta kirjettä hänen isä-vainajaltaan, ja näissä osittain käsiteltiin papillisia kysymyksiä, osittain lausuttiin kunnioitusta ja tunnustusta nuorelle Upsalan professorille.
Omasta puolestaan oli piispa lisännyt, että nämä kirjeet olivat niin jyrkkänä vastakohtana hänen puolisonsa menettelylle, ettei hän tahtonut niiden kuolemansa jälkeen joutuvan vieraisiin käsiin, koska hän muka piti enemmän huolta puolisonsa hyvästä nimestä ja maineesta kuin tämä hänen. Siinä syy, miksi hän nyt lähetti nämä hänelle.
Margareeta kiitti kallisarvoisesta lahjasta. Sellaisena, miksi hänen isänsä oli oppinut piispan tuntemaan, sellaisena tahtoi hänkin aina muistella isänsä hänelle antamaa puolisoa, ja hän rukoili joka päivä Jumalaa, että piispa huomaisi hairahduksensa ja kääntyisi takaisin ainoalle oikealle tielle.
Senjälkeen hän näki miehensä vielä useammin ja tapasikin hänet kerran.
Jos piispa olisi silloin ollut yksin, olisi hän varmaan rientänyt puolisonsa luo.
Ja kuka tietää, eikö hänkin piispan rukouksista heltyneenä olisi palannut takaisin.
Hän ei voinut unohtaa sitä katsetta, jonka miehensä loi häneen: siitä saattoi lukea koko hänen tarinansa.
Ankara kirje seurasi tätä kohtausta. Margareeta ei saanut asua samassa kaupungissa, ja virkansa tähden tuli piispan asua Upsalassa. Margareetalle oli koko maailma avoinna; seuraavalla kerralla kun piispa tapaisi hänet, saisi hän syytä katua kaikkea sitä pahaa, mitä oli saanut aikaan.
Mutta hän ei tavannut enää vaimoansa, eikä tämä myöskään vastannut kirjeeseen. Jos piispa kärsi, ei kärsinyt hänen puolisonsakaan vähempää. Oli kysymyksessä piispan tunnonrauha, että hän tulisi huomaamaan, miten hän kuninkaan tahtoon mukautumalla ei ollut ainoastaan saanut aikaan häiriöitä kaikissa kirkollisissa asioissa, vaan myöskin työskenteli kaiken sen maahan-repimiseksi, mitä hänen suuri kaimansa, hänen appensa, oli saanut rakennetuksi.
Margareeta olisi ollut miehensä kavaltaja, jos olisi suostunut sellaiseen; siihen mukautuminen olisi vakaumuksensa heittämistä, ja sitä ei hän koskaan tullut tekemään.