"Miksi en?" kysyi tämä pelästyneenä.
"Sentähden, että minä olen ollut uskoton Herran palvelija ja että tarvitaan puhtaampia käsiä kuin minun ohjaamaan oikealle sitä, mikä on joutunut epäkuntoon."
"Mutta jos sinä käännyt taas?"
"Niin minua ei kukaan uskoisi. Jos tietäisit, Margareeta, miten olen halveksinut itseäni, kuinka tuska ja tunnonvaivat voivat heikontaa ihmisen elinvoimat."
"Minun olisi pitänyt tulla ennemmin."
"Kiitos siitä, ettet sitä tehnyt; sinun lujuutesi on minun pelastukseni. Sinuun olen koko ajan kohottanut katseeni kuin hyvään enkeliini; sinä et taipunut pahaan, ja minä pidin sinua rakkaimpana kaikesta maailmassa, ja nyt ovat nämä seikat minulle portaina taivaaseen; nyt sinä saavuit minun viime hetkenäni, ja sen minä pidän todistuksena siitä, ettei Herra ole ottanut kättänsä minulta, sillä sitä olen yöt-päivät rukoillut Häneltä, ja nyt on rukoukseni kuultu."
Uskollisesti istui Margareeta hänen vuoteensa ääressä, ja piispa hellitti tuskin ollenkaan hänen kädestään.
Kun tuskat kovasti ahdistivat häntä, tahtoi hän, että Margareeta olisi poistunut, mutta kun tämä kielsi, hymyili hän hänelle sanoen: "Kiitos!"
Neljäntenä päivänä hän oli loppunut.
Tiedotonna kannettiin Margareeta pois, ja useita päiviä pelättiin hänen kuolevan, mutta nuoruuden voimat voittivat, ja hän toipui vähitellen äidin ja sisaren häntä hellästi hoitaessa.