Erkki painoi häntä lujasti rintaansa vasten.
"Nyt on liittomme vahvistettu. Jumalan edessä olet sinä minun; ihmiset eivät enää voi erottaa meitä!"
Heti senjälkeen kuului kulkusten kilinää.
"Nyt Erkki lähti pappia noutamaan", sanoi Janne Eerinpoika tyytyväisenä käsiään hieroen.
"Kunpahan se vain olisi ajoissa tapahtunut", sanoi Elsa muori. "Katri ei näytä onnelliselta morsiamelta."
"Jos en enää koskaan saa nähdä häntä tässä elämässä, niin tapaamme toisessa" sanoi Katri itsekseen; "ja se toinen on paljon pitempi kuin tämä."
Oli kirkas ilma ja mainio rekikeli; puut olivat kuurassa, joka kimalteli kuin timantit auringon paisteessa.
Mutta Erkki ei sitä nähnyt eikä ajatellut sitä; hän ajatteli tyttöä, jota rakasti enemmän kuin mitään muuta maailmassa ja josta hän nyt oli ainaiseksi erotettu.
* * * * *
Nuori herttua oli viettänyt joulua Nyköpingin linnassa; hän oli Tukholmasta tuonut mukanaan pienen hovinsa. Ensi kertaa hän oli omana herranaan ja hän ylisteli vapauttaan; ja mikä tahansa hullunkurinen kepponen juolahtikin hänen mieleensä, aina hän pani sen myöskin toimeen.