Kun kukin oli tarttunut haarikkaansa, sanoi hän juovansa niiden maljan, jotka olivat ravinneet nälkäisiä, kertoen sitten, mitä armeliaisuutta teurastaja, oluenpanija ja leipuri olivat osoittaneet, ja kukin joi heidän maljansa itsekseen ajatellen, että oli parasta ensi kerralla itse tehdä samoin, ja he taas kiittivät maljasta hämillään tuumaillen itsekseen, että ensi kerralla tekevät tuon ilman huomautusta.
Mutta oli myöskin hetkiä, jolloin Kaarle tahtoi olla rauhassa. Silloin hän sulkeutui makuuhuoneeseensa raamatun ja isänsä testamentin ääreen.
Olipa ensi vuosina, kuin hän olisi tästä testamentista etsinyt ohjeita koko elämäänsä varten; tarkoin hän harkitsi sekä sen, mitä tämän mukaan kuului hänen oikeuksiinsa, että myöskin ja erittäinkin sen, mihin se häntä velvoitti.
Kirkollisia asioita hän ymmärsi hyvin vähän, mutta ne saattoi ruhtinaskunnan papisto selvittää hänelle ja heidän tuli se tehdä.
Voisivathan he myöskin paremmin kuin muut tuntea rahvaan tilan.
No niin, mikäpä estäisi häntä käymästä heidän luonaan, tutustumasta heihin jok'ikiseen.
Ja hän matkusteli yltympäri heidän luonaan udellen kaikenlaista, kysellen maan viljelysasioita ja kotiteollisuutta.
"Kuulehan", sanoi hän eräälle papille, joka kummasteli sitä, että hänen armonsa niin suuresti harrasti tällaisia asioita, "minä tahdon, että herttuakuntani asukkaat kaikki tyynni olisivat varakkaita ja onnellisia".
Papinrouvat olivat toisinaan huvitetut, toisinaan hämillään hänen pyytämistään selityksistä. Kaikki eivät olleet niinkään taitavia, eikä herttua kysellyt ainoastaan sisätaloutta koskevia seikkoja, vaan myöskin miten pellavia loukutettiin ja häkilöitiin, miten lihoja suolattiin j.m.s.
Kuumeentapaisella innolla koetettiin joka pappilassa päästä etukynteen. Täytyihän yrittää, koska herttua pani niin paljon huomiota siihen; olihan tapahtunut semmoistakin, että hän aivan julkisesti ylisteli niitä, jotka hänestä olivat paraita, ja kumma kyllä, kukaan ei voinutkaan kieltää, että juuri ne olivat edistyneimpien joukossa.