"Nyt hän on vallassamme", sanoi Kaarle tyytyväisenä.
Aikaisin seuraavana aamuna tuli Janne nöyränä, mutta iloisena. Erkki ei ollut ollutkaan kaukana, hän oli kyllä aluksi ollut taipumaton, mutta kyllä hän oli niin ihastunut Katriinsa, ettei kauan voinut olla hänen isälleen vihoissaan. Nyt he olivat siellä sisällä ja katselivat vain toisiaan, vaikka morsiustytöt ja pukijat sekä koko väkijoukko kirkui, että morsiamen tuli kiirehtiä valmistaumaan juhlaan.
Kaarle kuunteli, mutta sitten hän kyllä luki lakia talonpojalle. Hän oli ollut julma ainoalle lapselleen, jonka Jumala oli jättänyt hänelle, ja jos tämä olisi elämässään saanut osalleen suruja ja murheita, niin se olisi ollut isän kovasydämisyyden hyvin ansaittu rangaistus. Nyt oli herttuan neuvo, että hän kohtelisi vävyänsä sellaisella luottamuksella ja rakkaudella, että he molemmat unohtaisivat ja antaisivat anteeksi kärsimänsä häväistyksen.
Talonpoika itki ja, nyyhkytti; sitten hän sanoi, että herttua oli parempi saarnaamaan kuin itse rovasti.
Kyydillä tuli Forssasta vaimo koko lapsijoukkoineen.
Muori puki hänet oikeaan morsiuskomeuteen, ja siinä hän reipastui niin, että kun hän sitten tuli sisään kiittämään herttuaa, tämä ei voinut tuntea eilistä akkaa, vaan kysyi pari kertaa läsnäolijoilta, oliko se todellakin hän.
Mutta lapset pelkäsivät edelleenkin herttuaa, ja kaksi nuorinta rupesi hänet nähdessään kirkumaan.
"Etkö sinä kykene pitämään heitä komennossa?" kysäisi herttua.
"Sekä heidät että ukkoni, jahka saan heidät neljän seinän sisään", vastasi vaimo hymyillen.
"Ajoipa hän sentään sinut pois!"