Birgittan kanssa hän ei voinut mennä naimisiin, mutta ei kenenkään muunkaan kanssa, kun hänen sydämensä kuului tälle. Eikö Birgitta ensinkään ajatellut tulevaisuutta? Kaarle ei uskaltanut sitä häneltä kysyä.
Monta kertaa hän tahtoi neuvotella Pietari Sunnanpojan kanssa. Eihän tämä ollut ensinkään estellyt häntä kohtaamasta Birgittaa, mutta kun herttua silloin tällöin oli kohdannut hänet, oli hän aina nähnyt tuon surullisen katseen, joka tuntui kuin omantunnon pisto hänen rinnassaan.
Voisihan hän kyllä sanoa vanhukselle: "Miksi et paremmin pitänyt vaaria hänestä?" Mutta hän voisi vastata:
"Sinä olet korkea herra, minä luotin sinun kunnian- ja oikeudentuntoosi; kun olet yhdessä suhteessa ollut petollinen, voit olla useammassakin."
Niin kuluivat viikot ja kuukaudet, päivä päivältä jäi puhuminen tuonnemmaksi.
Luonnollisesti olivat herttuan seikkailut tunnetut laajalti ympäristössä. Kuinka monet pikkukestit ja illatsut olivatkaan saaneet niistä keskusteluaineensa!
Ruskeat, mustat ja harmaat päät olivat toisiinsa nojautuen kuiskineet siitä; monen äidin toiveet hälvenivät, mutta pojat tuumailivat, että herttualla oli ollut aivan tavaton onni.
Koko kesän oli Kaarle elänyt kuin humalassa ja ottanut tavattoman vähän osaa valtakunnan yleisiin asioihin. Sitten saapui huhu, että kuningasta vastaan oli tehty salaliitto itse pääkaupungissa.
De Mornay, joka oli lähetetty Skotlantiin ja Englantiin sotamiehiä värväämään, oli sieltä palattuaan pyytänyt saada hovissa esittää miekkatanssin. Juhana oli suostunut siihen, mutta tanssin aikana hän oli kahdesti ollut vähällä saada samalta de Mornaylta surmansa.
Tämä oli paennut, ja luultiin hänen olevan matkalla herttuan luo.