"Et nyt, mutta sitten."
"Minä toivon, että saamme kauan elää onnellisina yhdessä."
"Mutta lupaustasi en ole vielä saanut."
"Ota se, jos tahdot."
Mutta siitä alkaen ei hänellä ollut mitään rauhaa. Skellestad oli kaikkien hänen ajatustensa ja matkojensa määränä.
Maaliskuussa Birgitta synnytti pojan.
Sanomaton oli Kaarlen ilo. "Katsoppa tuollaista suurta ja komeata poikaa", sanoi hän. "Nyt puuttuu vain, että sinä tulet terveeksi, sitten on onneni täydellinen."
"Anna hänet tänne", sanoi Birgitta. "Me lepäämme molemmat voimistuaksemme ja tullaksemme terveiksi."
Koko päivän Kaarle viipyi Skellestadissa; hän huomasi yhä enemmän viehättyvänsä vanhuksen kalvinilaisiin mielipiteisiin, ja tämä asia oli heidän kesken yhtämittaisena keskustelu- ja mietiskelyaineena.
Silloin kuului sydäntävihlova ääni sairashuoneesta. Molemmat syöksyivät sinne.