Ei ollut Euroopassa mitään maata, jonka historia olisi ollut niin romanttinen kuin Ruotsin, ja se sädekehys, johon Kustaa I oli kietoutunut, heijasti valoaan myöskin hänen poikiinsa.
Mielellään Kaarle kertoili heille tästä isästään, jota hän niin suuresti rakasti ja ihaili, mutta kaikki heidän hämmästys- ja kummastushuudahduksensa eivät voineet sulattaa jääkuorta hänen sydämeltään.
Sukulaistensa väsymättömien rukousten vuoksi hän jäi heidän luokseen jouluksi.
"Saas nähdä, eivätköhän meidän tanssimme ajane sydäntäsi kurkkuusi", sanoi Katariina.
Mutta saksalaiset ruhtinattaret tahtoivat mieluummin oppia ruotsalaisia joulutansseja; ja kun herttua lauloi, piti heidänkin laulaa, ja siitä sukeutui "kudo kangast'" sekä huimaava polska, kunnes he kaikki väsyneinä ja hengästyksissään vaipuivat lähimmälle penkille.
"Ei se menesty, huomaan minä", sanoi Katariina; "en enää voi toivoakkaan sinusta mitään."
"Itse en ole enää pitkään aikaan toivonut", vastasi Kaarle, "ja lieneehän hyvä niinkin. Vaikeaksi käynee sittenkin erota teistä, rakkaat ystävät."
Ja raskaaksi kävikin jäähyväishetki. Hän oli nyt lähdössä toisen lankonsa, rajakreivi Yrjö Juhanan luo, joka oli naimisissa prinsessa Annan kanssa.
Mutta juuri ennen lähtöä hän sai kutsut Pfalzin vaaliruhtinaan hoviin
Heidelbergiin.
"Menenkö, Katariina?" kysyi hän.