"Vaaliruhtinaalla on vain yksi tytär, ja hän on vielä lapsi."
Kaarle oli kahdenvaiheella. "Olkoon menneeksi, eihän tuo ole suuri mutka; voin minä tehdä yhden matkan sivutarkoituksittakin."
Siitä tuli kuitenkin ratkaiseva retki.
Jo ensi näkemältä valloitti ja voitti viisitoistavuotias Maria hänet.
Mutta hän ei rohjennut ilmaista tunteitaan.
Sen sijaan esiintyi hän niin rakastettavasti kuin suinkin.
Maria oli ensimäinen ja ainoa nainen, johon Kaarle katsoi kunnioituksella. Hän oli hänen silmissään enemmän kuin kaikki muut, eikä Kaarle voinut toivoa suurempaa onnea, kuin että saisi hänet puolisokseen.
Kun tuollainen ajatus täyttää mielen sellaisen kuin Kaarlen, on nöyryys sen luonnollisena seurauksena; ja Kaarle oli nöyrä hänelle, tuolle vaatimattomalle tytölle, eikä rohjennut ilmaista hänelle lempeään, jonka Maria saattoi lukea hänen silmistään ja huomata hänen hiljaisesta, kunnioittavasta puhetavastaan.
Isä ja äiti huomasivat sen; koko hovi puhui siitä, ja Maria, hän kuunteli suurella ihastuksella kertomuksia tuosta satujen maasta, jota hän usein oli ajatellut ja aina halunnut nähdä.
Kaarle tunsi, että hänen oli mahdotonta ajan pitkään pysyä siinä vaiteliaisuudessa, jonka hän katsoi velvollisuudekseen, ja hän päätti sentähden lähteä heti.