"Kaarle!" kuiskasi tyttö kainosti.
Kaksi päivää hän sai nauttia nuorta onneaan. Vasta vuoden kuluttua oli määrä viettää häät. Marian tarvitsi valmistautua, kun hän joutui niin uusiin oloihin.
Ah, hän olisi mielellään tahtonut viedä hänet heti mukanaan, käsivarsillaan kantaa hänet tuohon rakkaaseen maahan, joka nyt, kun Maria sinne tulisi, muuttuisi todelliseksi paratiisiksi.
Mutta hän ei uskaltanut tehdä vastaväitteitä; tahtoihan Maria niin, ja siinä tapauksessa oli hän velvollinen alistumaan kaikessa.
Nyt hän sai jäähyväishetkellä sulkea hänet syliinsä ja painaa suutelon hänen huulilleen ja hän oli tyytymätön, tuo kiittämätön, tyytymättömämpi kuin edellisellä kerralla, jolloin hänen täytyi tyytyä antamaan jäähyväisiksi kädenpuristuksen ja saamaan vastaukseksi punastumisen.
Mutta Maria oli luvannut vastata hänen kirjeisiinsä. Nyt hän sai esteettömästi kirjoittaa hänelle, kuinka hellästi hän häntä lempi, tarvitsematta pitää lukua siitä, kuka kirjeet luki.
Hän lähti kotimatkalle.
Ilomielin hän kiiruhti antamaan tiedon pian tapahtuvasta naimisestaan.
Hänen ensi tehtäviään oli Nyköpingin linnan paneminen sellaiseen kuntoon, että se oli kyllin arvokas ottamaan suojiinsa hänen suloisen morsiamensa.
Ja sitten oli varustettava laiva, millä tuoda hänet kotiin.