Vaikeata oli kyllä ottaa hänet mukaan, mutta mitä tehdä? Parasta ottaa asiat niin huolettomalta kannalta kuin suinkin. Pontus de la Gardie oli jo aikoja sitten tullut siihen kokemukseen, että taakkaa on kannettava niin kauan kuin on pakko, mutta että se on heitettävä heti, kun se käy laatuun, ja sitten sopii käyttää vapauttaan miten haluaa.
Matkalle suoriuduttiin elokuussa 1580. Suunnattiin suoraan Liivinmaahan. Räävelissä de la Gardie hankki puolisolleen sopivan asunnon ja seurueen ja jätti hänet sitten rukouksista ja vastaväitteistä huolimatta.
Muutaman hyvin varustetun aluksen kera hän purjehti itään päin
Viipuriin, Ruotsin äärimäiseen rajalinnoitukseen.
Sitä vastassa oli Venäjän puolella Käkisalmi eräällä niemekkeellä siinä, missä Vuoksenvirta Saimaasta laskee Laatokkaan. Sekä linnan että kaupungin varustukset olivat pääasiassa puusta, mutta toiselta puolen oli itse paikka erittäin sopiva ja toiselta puolen taas piiritystaito siihen aikaan niin vähäinen, että mitkään yritykset linnoituksen valloittamiseksi eivät olleet tähän asti onnistuneet. Nyt sen hetki oli lyönyt.
De la Gardie pommitutti kaupunkia hehkuvilla kuulilla. Vaikutus oli hirveä, monta taloa syttyi palamaan, ja kaikki sammutusyritykset olivat turhat.
Onnettomilla asukkailla oli valittavanaan kaupungissa riehuva tuli ja sen ympärillä kolmella taholla meri, neljännellä ruotsalaisten miekat. Suuri joukko paloi, vielä useammat saivat surmansa aalloissa, 2,000 miestä kaatui taistelussa, ja kaupunki valloitettiin. Linnan päällikkö antautui saaden itselleen ja miehistölleen luvan lähteä vapaasti.
Tämä tapahtui marraskuun 1 p:nä 1580. Yrjö Boije ja Kaarle Horn olivat saapuneet sinne tuoden lisävoimia. De la Gardie asetti Boijen linnan päälliköksi; Kaarle Hornin hän otti mukaansa.
Nämä molemmat sopivat oivallisesti yhteen. Kaarle Horn, joka oli paljon nuorempi, näki Pontus herrassa mielikuvituksensa luoman ihanteen. Hän oli pelkäämätön vaaran hetkellä, päättävä kaikissa toimissaan, arkailematon, kun hänen tuli lausua mielipiteensä, ankara velvollisuuksiensa täyttämisessä, mutta lepohetkinä hyvä toveri. Ystävien kesken hän oli avomielinen ja suora. Hän saattoi mukautua millaisiin kieltäymyksiin tahansa, kun asiat niin vaativat, mutta hyvää pöytää hän ei suinkaan halveksinut suhteessa eikä toisessa.
Nuori Horn taas miellytti Pontus herraa. Hänestähän voisi saada jotakin, saada jonkun, joka ymmärtäisi häntä ja jolle hän voisi ilmaista ne suunnitelmat, mitä mielessään liikkui.
Talvi näytti käyvän ankaraksi, mutta Pontus herra arveli väen hyvinkin tarvitsevan lepoa.