Pontus herra ajatteli itsekseen, että avioliitto oli sentään hyvin kiusallinen ies; onneksi hänen ei tarvinnut jäädä Rääveliin, ja hän päätti vakaasti, ettei sinne vallan pian palaja.
Ruotsissa herättivät de la Gardien voitot melkein yhtä suurta iloa kuin Räävelissäkin, etenkin kuninkaassa. Hän lähetti hänelle sekä rahoja että kunniamerkkejä jaettavaksi palkintoina sotaväelle. Mutta turhamainen kun oli, liitti hän arvonimeensä heti valloitetut maakunnat eikä tahtonut suostua rauhaan, ellei saisi pitää näitä maita hallussaan.
Pontus herra kirjoitti hänelle, että hänen rauhan tähden pitäisi luopua niin vähäpätöisistä valloituksista; mutta se oli turhaa.
Venäjällä synnytti ruotsalaisten menestys yleistä pelkoa, Puolassa kateutta. Stefan Batori sanoi, että ruotsalaiset eivät olisi valloittaneet mitään, ellei hän olisi antanut Venäjän pääarmeijalle tekemistä toisaalla. "Minä lasken verkot", sanoi hän, "mutta Juhana korjaa saaliin."
Tsaari Iivana halusi nyt rauhaa, mutta ei semmoisilla ehdoilla, jommoisia Juhana asetti. Hän turvautui silloin juoneen, kirjoitti paaville kääntyneensä katoliseen uskoon ja pyysi hänen välitystään. Se onnistui. Possevino pantiin lähettilääksi; Juhana kutsuttiin ottamaan osaa rauhankeskusteluihin. Mutta ylvästellen saamistaan voitoista hän esitti niin suuria vaatimuksia, että Stefan ja Iivana tekivät keskenään sopimuksen, jonka mukaan kumpainenkin saisi pitää omanaan mitä voisi ruotsalaisilta Virossa anastaa.
Juhana suuttui sekä lankoonsa että Possevinoon, ja kun hänellä ei ollut tilaisuutta lähettää lisävoimia Ruotsista, käski hän käymään alituista hävityssotaa Venäjää vastaan.
De la Gardiella oli useimmiten menestys, mutta hänen mielensä katkeroitui, kun ei otettu ollenkaan huomioon hänen kehotuksiaan, että tehtäisiin rauha eikä luotettaisi epävarmaan sotaonneen. Tämä meni niin pitkälle, että hänen saksalaisia ja skottilaisia palkkasotureita tyydyttääkseen täytyi omalla vastuullaan lainata rahoja sekä pantata vitjoja ja koristeita.
Horjuvaisena kuten ainakin antoi Juhana toisella kertaa käskyjä, jotka hän toisella kertaa peruutti, mutta silloinpa ei Pontus herra häikäillytkään sanoa hänelle purevia totuuksia. Kerran hän huomautti: "Liivinmaan aatelisto ei ole kuninkaalle oikein suosiollinen"; toisella kertaa taas: "Teidän kuninkaalliselle majesteetillenne on suureksi häpeäksi ja häväistykseksi, että ensin käsketään ottaa jotakin ja sitten kohta hämäräin kulkupuheiden nojalla antaa se takaisin; sentähden minä suuresti kummastelen, kuka teidän majesteetillenne antaa sellaisia neuvoja", j.n.e.
De la Gardie piti sotaa nyt jo liian epäkunniallisena, jonkatähden se hänestä myöskin oli kadottanut kaiken viehätysvoimansa. Tulipa sitten vielä lisäksi, että hän tunsi olevansa onneton avioliitossaan. Hänen puolisonsa sietämätön mustasukkaisuus kiusoitti häntä. Vastoin hänen tahtoansa pakottivat olosuhteet hänet viipymään pitkän ajan Räävelissä, ja se vakoilu, jota Sofia harjoitti, vei useinkin tuloksiin, jotka antoivat aihetta hyvin kiusallisiin perhekohtauksiin.
Vihdoin hän sanoi puolisolleen ankaran vakavasti jättävänsä sekä hänet että kuningas Juhanan, ellei saanut nauttia vapauttaan; täällä ei nyt enää ollut mitään häntä pidättämässä. Sofia rouva lupasi alistua kaikkeen. Viettikö hänen herransa sen jälkeen ehkä vieläkin vapaampaa elämää, jota hän suri, vai oliko hänen terveytensä ehkä jo ennemmin murtunut, se jääköön ratkaisematta, mutta Sofia kuoli alussa vuotta 1583, synnytettyään pojan, sittemmin kuuluisan Jaakko de la Gardien.