Poika hyppäsi heti selkään, mutta kun pikku herra ei voinutkaan hillitä hevosta, heitti se hänet melkein heti maahan, jossa hän makasi tajutonna, liikahtamatta.
Herttuatar huudahti kauhusta ja hyökkäsi rappusia alas.
Ei kukaan ollut uskaltanut mennä poikaa lähelle. Kaikki seisoivat hämillään ja säikähdyksissään.
Herttuatar kumartui alas ja kuunteli, sitten hän otti hänet syliinsä ja kantoi linnaan.
Tajunta palasi muutaman tunnin kuluttua.
Ei kukaan muu kuin äiti saanut pitää huolta hänestä, ja kun tämä tahtoi estää häntä liian aikaisin nousemasta jalkeille, löi hän äitiään, ja tämä sieti sen kärsivällisesti.
Hänellä ei ollut enää aikaa seurustella Elisabetin kanssa, ja suru sydämessä matkusti tämä pois.
Herttua Kristoffer oli jo ehtinyt saapumaan Strömsholmaan ja oli itse häntä vastaanottamassa.
"Niin, vie minut täältä", sanoi Elisabet, "minä olen kärsinyt liian paljon tahtoakseni kauemmaksi aikaa jäädä tänne."
Katariina seurasi äskenkihlattuja, ja Tukholmassa vietettiin häät kaikessa yksinkertaisuudessa, ehkäpä osittain kuningattaren sairauden tähden, mutta enimmän ehkä sentähden, että prinsessa Elisabet halusi niin.