* * * * *
"Kaikki ovat onnellisia, kaikki saavat mitä heidän sydämensä halajaa, minä vain olen yksin ja hyljättynä, ilman ystäviä, voimatta luottaa kehenkään!"
Näin valitteli kuningas ja syystä kylläkin. Mitään ystäviä ei hänellä ollut, ja hänen uskottujansa, Juhana Henrikinpoikaa y.m., saattoi pikemmin pitää hänen kätyreinään ja palvelusjuhtinaan.
Miten olikaan hän koetteeksi mukautunut muiden toiveita noudattamaan!
Kun katolinen kirkko velvoitti häntä paastoomaan keskiviikkoisin, sentähden että hän sennimisenä päivänä oli murhauttanut veljensä, niin hän oli vuosi vuodelta noudattanut sitä, mutta vapaaksi hän ei ollut päässyt siitä tuskasta, joka aina tuontuostakin yhtäkkiä ahdisti häntä hänen ajatellessaan Eerikkiä. Mistä johtui, että hän suureksi kauhistuksekseen näki hänet ilmielävänä edessään aivan aiheettomasti? Siitä olisi toki rukouksien ja paastoomisien pitänyt vapauttaa hänet; mutta sitä ne eivät ensinkään tehneet. Ei, hän ei luottanut ensinkään katolisuuteen. Eikö hän ollut pitänyt varmana sitä, että saisi paavin välityksellä haltuunsa neapelilaiset herttuakunnat, joihin hänen puolisollaan oli pätevät oikeudet? Sitä oli tapahtunut yhtä vähän kuin sitäkin, että paavi lupauksensa mukaan olisi vaikuttanut Ruotsin hyväksi rauhanteossa Puolan ja Venäjän välillä.
Kun sitten rauhasta lopultakin sovittiin Possevinon myötävaikutuksella, vahvistettiin sen sijaan Puolan vaatimukset Ruotsin alueisiin Liivinmaassa.
Ja hänen, kuninkaan, piti muka tulla katoliseksi. Ei, hän oli nyt oppinut tuntemaan heidät, hän tiesi minkä arvoisia he olivat. Sanokoon Katariina mitä tahansa, omatunto kielsi häntä noudattamasta hänen toivomuksiaan.
Mutta kun hän tuli puolisonsa luo ja näki hänen tuskaisen katseensa, tunsi hän sydämessään kipeän piston ja väänteli käsiään katkerassa epätoivossa.
Tapahtuu toisinaan, kun elonlamppu on sammumaisillaan, että tajunta tarkistuu; ja eräänä sellaisena hetkenä Warsewitz tunnusti, kun Katariina kiihkeästi sitä uteli, että katolinen oppi ei ollut tähän asti saavuttanut minkäänlaista menestystä Ruotsissa, mutta että kaikkien uskovaisten toiveet olivat kiintyneet kruununperilliseen.
Silloin Katariina muisteli, miten hän oli iloinnut kuninkaan yksityisestä kääntymisestä. Nyt hänen sydäntänsä ahdisti. Nainen sietää vähimmin sitä, että hänen miehensä on heikko ja epäröivä, ja Katariinan synnynnäinen ylpeys ja hänen oikeudentuntonsa, joka halveksi kaikenmoista häilymistä puolelle ja toiselle, oli syvästi loukkaantunut kuninkaan käytöksestä.