"Heitä se nyt ainaiseksi. Lempeni ei kuulu koskaan kenellekään muulle kuin sinulle, mutta sentähden en petä veljeäni."
"Sehän tapahtuisi vain siinä tapauksessa…"
Prinsessa keskeytti hänet kiihkeästi: "Ei mikään tapaus saa johtaa siihen. Kunnianhimoisten suunnitelmien edistämiseen ei minua saada; ellei lempeni ole sinulle kylliksi, niin eroamme ainiaaksi."
"Anna, kuinka voit luulla…"
"En sitä luulekkaan", vastasi Anna ojentaen hänelle kätensä. "Toiset ovat saaneet sinut sellaisiin ajatuksiin, mutta heitä ne, Kustaa. Minä pyydän sitä sinulta todistukseksi rakkaudestasi."
Kustaa suuteli hellästi hänen kättänsä. "Koko elämäni hartain halu on saada sinut omakseni, ja sinun sekä veljesi palvelukseen pyhitän elämäni."
"En tiedä, saanko tulla omaksesi, mutta Jumalan edessä lupaan, etten koskaan kuulu kenellekään muulle, ja lupaukseni vahvistuksena olkoon ensi suuteloni!" Hän kietoi käsivartensa hänen kaulaansa, ja heidän huulensa yhtyivät hetkeksi.
"Anna, rakas, lemmitty Annaseni, sinä tulet olemaan tyytyväinen minuun", sanoi Kustaa hilpeästi.
"Kiitos, eikä nyt mitään heikkoutta enää. Me tiedämme kumpikin mitä meidän on tekeminen." Anna peitti kasvonsa nenäliinallaan ja meni muun nuorison luo ottamaan osaa heidän keskusteluihinsa ja leikkeihinsä.
Hogenskild Bielke oli käynyt etuhuoneen läpi ja nähnyt Annan Kustaan sylissä. Riemuiten kertoi hän uutista uskotuilleen, mutta juuri hän itse rakensi sen johdosta enimmän tuulentupia.