Sentähden Pietari herra suuresti ällistyi, kun poikansa pyysi hänen suostumustaan ulkomaanmatkaan lakitieteellisiä opintoja varten.
Sitä pidettiin jonkinlaisena sopimuksena nuorten kesken; he muka tahtoivat, että asia vastaiseksi pidettäisiin salassa, ja katsottiin olevan välttämätöntä mukautua siihen.
"Kauan hänen ei pidä viipyä", sanoi herra Hogenskild. "Kukapa voisi luottaa kuusitoistavuotiaan naissydämen vakaisuuteen."
"Asia lienee lopuksi riippuvainen kuninkaasta", huomautti Pietari herra, "— ja — Kustaa ei ole liturgisti."
"Mitähän arvelette siitä", virkkoi Eerik Sparre, "että minä sain kirjeen Possevinolta; hän luottaa siihen, että katolinen kirkko minun kauttani tulisi edistymään Ruotsissa."
"Kaikkia mahdollisia kokeita tehdään", vastasi Ture Bielke.
"Tiedättekö, että paavilta on saapunut uusi kirje."
"Kuninkaalleko?"
"Ei, vaan kruununprinssille; hänen pyhyytensä on kuullut puhuttavan siitä, että Sigismund harrastaa kirkkomusiikkia, ja sentähden hän tahtoo lähettää kolme soittotaitoista nuorta miestä, jotka samalla ovat perehtyneet raamattuun, jotta prinssi sekä heidän laulustaan että keskusteluistaan voisi saada mielenylennystä."
"Ovatko he jo saapuneet?"
"Ovat."