Tämä rakasti sisartaan, ja vain siten on selitettävissä hänen suvaitsevaisuutensa kaikessa, mikä Annaa koski, sekä hänen kiihkeä halunsa toimia, mikäli hänestä riippui, sisaren onnen vakaannuttamiseksi.
Anna rakasti hänen hyvää ystäväänsä Kustaa Brahea. Miksei hän siis myöskin saisi mennä naimisiin hänen kanssaan? Hänen isänsä sisaret olivat menneet naimisiin ulkomaisten herttuain kanssa, mutta osaksi he elivät Ruotsin kustannuksella, osaksi oli häpeäksi olla heidän kanssaan sukulaisuussuhteissa. Miksi ei kuninkaantytär voisi mennä puolisoksi jollekin maan jaloimmista ylimyksistä, kun Kustaa kuningas, heidän isoisänsä, oli kahdesti nainut jalosukuisen ruotsalaisen neidon? Nythän liikkui vielä huhu, että heidän oma isänsä… no, jos niin kävisi, voisi Anna olla varma siitä, että Kustaa Brahe tulee hänen puolisokseen.
Vähän myöhemmin hän kertoi Annalle täydellä luottamuksella, että kun tämä rakasti Kustaa Brahea ja heidän isänsä piti neiti Sigridistä, nuo seikat olivat estämässä toisiaan. Suku tulisi ylen mahtavaksi, sanottiin, ja Ruotsin kruunu saattaisi jonkun sukkelan keikauksen kautta joutua Kustaan päähän.
"Kuka voisi sellaista ajatella?" kysyi Anna hämillään. "Mitä on nyt tehtävä?"
"Sanokoon Kustaa heille…"
"Siitä olisi vähän hyötyä. Ei, hänen täytyy matkustaa pois ja tehdä se heti."
"Erota sinusta, niinkö?"
"Niin, ja myöskin petollisesta suvustaan, ja se on epäilemättä hänelle hyödyksi."
"Entä sinä itse?"
"Saan kai lohduttautua parhaani mukaan."