Kun Anna saapui nuorten parveen, kääntyi hän Sigrid Brahen puoleen. Hän oli itse vastikään tehnyt niin suuren uhrauksen, että ajatteli tämänkin pitävän tehdä samoin.
Hänen tullessaan oli keskustelu tauonnut tykkänään, ja hän kysyi hymyillen, mistä oli ollut puhe.
"Leskikuningattaresta", vastasi Sigrid punastuen.
"Mitä hänestä on sanottavaa?"
"Hän elää niin yksinään", vastasi Anna Roos.
"Joka kerta kun minä olen käynyt siellä, on hänellä ollut hyvästi vieraita", lausui prinsessa.
"Vieraat eivät aina ole ystäviä", huomautti Sigrid nöyrästi.
"Sinä olet oikeassa, jalo neiti, mutta Katariina Stenbock ei katune, että antoi Kustaa kuninkaalle kätensä", sanoi Anna jonkun verran ylhäisesti.
"Kaikki tietävät, että hän sitä ennen oli antanut sydämensä toiselle", virkkoi Ebba Bielke.
"Sitä lupausta en minä olisi koskaan rikkonut", huudahti kaunis
Gunilla päättävästi.