Sitten kuningas siirtyi toisesta toiseen. Jokaisen kanssa hän puhui, kauimmin ehkä Ebba Bielken kanssa, jonka sukkelat vastaukset näyttivät hyvin huvittavan häntä. Useita kertoja oli hän mennyt Gunilla Bielken ohi olematta häntä huomaavinaan; vihdoin hän pysähtyi aivan tuon kauniin tytön eteen sanoen melkein houkutellen: "Sukkelaan, neitoseni, tänne kätenne!"
"En!" vastasi tämä pöyhkeästi, katsoen häneen.
Viini ja ällistys ehkä ajoivat veren kuninkaan päähän; vimmoissaan hän viskasi hansikkaansa vasten tytön kasvoja ja lähti ulos.
Syntyi hälinä. Kaikki herrat kiiruhtivat kuninkaan jälkeen.
Neitoset, paitsi Anna, juoksivat itkevän Gunillan ympärille.
"Se oli hänen oma syynsä", sanoi prinsessa; "Gunilla sai itse aikaan loukkauksen."
Kiihkeänä asteli kuningas edestakaisin. Bielket seisoivat erillään keskustellen.
Kaikki tämä ei ennustanut mitään hyvää.
Pietari herra läheni kuningasta syvään kumartaen.
Kuningas tarttui hänen käsivarteensa. "Tuo lutka suututti minua", sanoi hän. "Hän tietää, että minä rakastan häntä."