"Hänkö se…?"
"Niin, hän."
"Suvaitsetteko, teidän majesteettinne, että ilmoitan…?"
"Tehkää niin!"
Tuo iloinen uutinen sai Bielkein kasvot heti kirkastumaan, ja he pyysivät alamaisimmasti kuningasta suomaan anteeksi lapselliselle tytölle. He kyllä heti… Ja sedät veivät Gunilla neidin toiseen huoneeseen, jossa luettiin sekä lait että evankeliumit, jotta hänet saataisiin ajattelemaan mitä hän oli velvollinen tekemään omaistensa tähden. Pietari Liljensparre saisi kiittää häntä onnestaan, niinkuin Svante Sture kuningatar Margareetaa ja Kustaa Roos Katariina Stenbockia.
Vihdoin hän pyyhki silmänsä ja lupasi tehdä niinkuin he tahtoivat. Se ilmoitettiin kuninkaalle. Hän meni hänen luokseen, ja he tulivat ulos käsikädessä, jolloin kuningas esitti hänet läsnäolijoille tulevana puolisonaan.
Ei kukaan ällistynyt niinkuin Anna. Hän oli jo tottunut ajattelemaan Sigridiä äitipuolenaan, mutta Gunilla — hänen äitinsä ja hänen oma hovineitinsä! Jagellolais-veri kuohahti. Nyt hän tiesi, miksi hän ei ollut koskaan pitänyt Gunillasta.
Kun kuningas tahtoi viedä hänet tulevan kuningattaren luo, ei häntä löydetty. Sanottiin, että hän oli tuntenut pahoinvointia ja mennyt huoneisiinsa; ja siihen kuningas tyytyi.
Hogenskild Bielke oli saanut Pietari Liljensparren lähtemään heti pois. Se raivo, joka alussa ilmeni hänessä, asettui pian, kun hänelle sanottiin, että hän pani alttiiksi sekä omansa että Gunillan hengen, jos nyt näyttäytyi kuninkaalle. Jos hän sitävastoin tahtoi alistua siihen, mitä ei käynyt muuttaminen, niin Gunilla vastedes, kuningattarena, tuli auttamaan häntä onneen.
Kainona ja hämillään Gunilla otti vastaan kaikki ne onnentoivotukset, joita hänelle runsaasti tulvi. Oli kuin tuo laverteleva ja ajattelematon tyttö olisi hävinnyt; Gunilla melkein pelkäsi kuningasta ja oli ymmällä ajatellessaan tulevaa asemaansa.