"Kerro, rakas äiti!"
"Hän ei kirjoittanut, hän määräsi paikan… kuitenkin."
"Millä tavoin?"
"Hän lähetti avaimen."
"Mihin lukkoon se sopi?"
"Ladon."
"Mitä, äitikultaseni, tahdotteko minun…?"
"Minä vain kerron miten minä — miten hän menetteli. Sinä ehkä keksit jotakin parempaa, mutta huomaa tarkoin, että kaiken tulee tapahtua meidän tietämättämme, sillä me emme koskaan tunnusta, että meillä on ollut aavistustakaan siitä."
Gunilla oli saanut paljon miettimistä; hän tahtoi mielellään kohdata rakastettunsa, mutta häntä ei miellyttänyt, että se tapahtuisi ladossa.
Salaisuuttaan hän ei rohjennut uskoa kellekään. Hän tiesi itseänsä kateellisesti vartioitavan, mutta kohtaus ladossa oli ylen arkipäiväistä tulevalle kuningattarelle.