Miten hän miettikään, muuta keinoa hän ei kuitenkaan keksinyt.
Se ei ollut ensi kertaa. Pietari herra oli opettanut hänelle, että solmut merkitsivät tunteja; kun hän lähetti nauhan, tiesi hän aina, mihin aikaan hän seuraavana päivänä tapaisi hänet Räfvelstadin puistossa.
Hänen rintasisarensa oli aina vienyt sanan. Samoin sai hän nytkin tehdä, mutta Gunilla voisi tulla petetyksi, jos tytöllä olisi halua juosta juoruamassa. Sentähden hän kääri avaimen villakankaan palaseen sanoen Leenalle, että Pietari herra luultavasti oli unhottanut sen huvihuoneeseen; hän, Leena, oli muka löytänyt sen, ja ilman että kukaan linnassa tiesi siitä, tuli hänen mennä viemään se takaisin Pietari herralle.
Leena uskoi yksinkertaisuudessaan kaiken ja kertoi sen äidilleen, ja tämä sai heti aiheen — kun tytär oli lähtenyt tehtäväänsä toimittamaan — kiirehtiä linnaan saadakseen tavata armollista rouvaa.
Saatuansa tietää salaisuuden sanoi tämä: "Herrani on sanonut, että Adela muori tavallisuuden mukaan saa ottaa sata sylyystä heiniä suuresta ladosta, ja sen saatte tehdä huomenna."
Adela suuteli hänen hamettaan ja kiitteli; sitä hän vain ei tiennyt, mistä saada apua.
"Onhan Leena suuri, vahva tyttö."
"Mutta sitten tulee niin pieniä sylyyksiä."
"Saanpa ehkä omalla luvallani lisätä sataanviiteenkymmeneen", sanoi rouva.
Uusia kiitoksia; ei kukaan muu kuin Leena käy ladosta ottamassa.