Kaikki neuvottelut olivat hyödyttömiä, ja neuvosto lausui, että koska korkeat herrat eivät voineet molemminpuolisin myönnytyksin päästä sovintoon, oli jäljellä vain, että Kustaa kuninkaan testamenttiin nojautuen asia annettaisiin erityisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, johon kuului jäseniä valtakunnan kaikista säädyistä.
Tammikuussa 1587 kutsuttiin valtiopäivät Vadstenaan. Kuningas haastoi herttuan sinne muka saadakseen hänet luopumaan muutamista vahingollisista tavoista herttuakunnassaan, vaan ei hänelle mitään pahaa tehdäkseen.
Mutta Kaarle pelkäsi petosta eikä sanonut tahtovansa noudattaa kutsua.
Eräs vanha, kokenut neuvosherra kehotti häntä lähtemään.
"Teidän armonne tulee kyllä toimeen heidän kaikkien kanssa, kun puheisiin tullaan", sanoi hän; "pahempia ovat pahat kielittelijät."
Herttuatarkin sanoi sanansa. "Tuo matka olisi minulle virkistykseksi", sanoi hän, "jos muuten tahtoisit ottaa minut mukaasi."
Ja niin päätettiin, että herttua tulee.
Mutta jo ennemmin oli sovittu tärkeimmistä riitakysymyksistä.
Siten kohtasivat veljet vihdoinkin toisensa.
Maria se sai heidät ojentamaan toisilleen kätensä. Monta sanaa hän ei sanonut, mutta ne olivat niin lämpöisiä ja lemmekkäitä, että Juhana huudahti: