Koko kokouksen aikana Kaarle esiintyi tavattoman tyynesti, mutta kun tuli puheeksi liturgia, lykättiin kysymys tulevaan kirkolliskokoukseen, koska herttua ei voinut eikä tahtonut antaa mitään lupauksia tiedustelematta sitä ennen papistonsa mielipidettä.
Vaikkakin asia näin lykättiin toistaiseksi, ei Kaarlen mielipide suinkaan ollut, että hänen vakaumuksessaan olisi ollut vähintäkään tinkimisen varaa.
Heti hän kirjoitti Angermanukselle, joka edelleenkin oleskeli
Saksassa, ja pyysi häntä heti käymään Leipzigin, Wittenbergin ja
Halmstadtin yliopistoissa pyytämässä sikäläisten jumaluusoppineiden
kirjallista lausuntoa liturgiasta.
Angermanus lähti heti. Asia innostutti häntä yhtä paljon kuin ketä muuta tahansa, eikä viipynyt kauan, ennenkuin vastaukset olivat saapuneet Ruotsiin.
Leipzigin teologit vertasivat liturgiaa valkeiksi maalattuihin hautoihin, jotka ovat ulkoa kauniit, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikenmoista saastaa.
Helmstadtista tuli arvostelu, jossa sanottiin, että Ruotsin arkkipiispa puhuessaan liturgian esipuheessa harhauskon ja saastutuksen pedoista oli unohtanut laskea itsensä kolmanneksi, nimittäin ulvovaksi sudeksi lammasten vaatteissa.
Seuraavan toukokuun 1 päiväksi kutsuttiin herttuakunnan papisto yleiseen kokoukseen.
Siellä hyljättiin liturgia kokonaan. Sovittiin siitä, ettei juhlamenoissa jumalanpalveluksessa tapahtuisi mitään muutosta herttuakunnassa, vaan että säilytettäisiin tästälähin niinkuin tähänkin asti kaikki tavat semmoisina, kuin papisto ne uskonpuhdistuksen jälkeen oli hyväksynyt ja omaksunut.
Jäljennöksiä kokouksen päätöksistä levitettiin sekä herttuakuntaan että kuningaskuntaan, ja ne herättivät kuninkaassa suurta mielipahaa.
Avoimessa kirjeessä hän antoi tähän vastauksen, jossa jakeli luterilaisille sellaisia liikanimiä kuin päävalehtelijat, kavaltajat, uskonhylkääjät, kunniattomat häpäisijät, oppimattomat poropeukalot ja aasit, saatanan lapset, jotka palvelevat perkelettä, valheen isää. Hän ei tahtonut enää kärsiä semmoisia pirulaisia, vaan julisti heidät valtiokiroukseen, ja jos he rohkenisivat tulla herttuakunnan rajojen ulkopuolelle, niin heidät pantaisiin vankeuteen ja pidettäisiin siellä, kunnes Jumalan sanan valo olisi muuttanut heidän mielensä.