Eräänä iltana löysi kruununprinssi hämmästyksekseen sisarensa ypöyksin.
Hän katseli ihmetellen ympärilleen ja asettui sitten tavalliselle paikalleen.
"Tämä on siksi, että tahdon puhua kanssasi kahdenkesken", sanoi Anna nauraen.
"Ovatko he poissa kaikki?"
"Ystäviä ja tuttuja tervehtimässä, paitsi Ebba Horn, jonka olen pannut vahdiksi makuuhuoneeseeni, jos kuningas lähettäisi jonkun sanan."
Anna huomasi värähdyksiä Sigismundin silmäkulmissa, mutta tämä oli vaiti.
"Sanoppa nyt, veliseni", sanoi Anna pitkähkön vaitiolon jälkeen, "tahdotko vai etkö tulla Puolan kuninkaaksi?"
"Minä sekä tahdon että en tahdo."
"Sanohan nyt ensin minkätähden tahdot?"
"Puola lienee ihana maa, rakastettava kansa. Lisäksi ovat siellä kaikki samaa uskoa kuin minäkin, ja minä kuvailen mielessäni, että me ymmärtäisimme toisiamme."