Ei edes prinsessa tiennyt, pitikö hän prinssistä, ja mitä hän Sigismundille kertoi Ebban mielenliikutuksesta, oli enemmän hänen oman mielikuvituksensa luomaa kuin todellisiin havaintoihin perustuvaa.
Jäätyään kahdenkesken mielitiettynsä kanssa ja nähdessään, miten hämillään tämä oli, Sigismund unohti sen selityksen, joka äsken oli hänen huulillaan.
Mutta aivan vasta-alkaja hän ei ollut, ja hän meni Ebban luo sanoen:
"Antakaa kätenne!"
Tyttö teki niin, ja Sigismund vei hänet sohvalle istumaan.
Sädekehyksenä lankesi lampun valo vaaleihin kutreihin, ja kun hän sitten kysyvänä loi silmänsä Sigismundiin, tuntui tästä, kuin hän ei olisi koskaan rakastanut häntä niin paljon kuin nyt.
Ebba oli vetänyt kätensä pois, ja kun Sigismund uudelleen aikoi tarttua siihen, vastusteli hän.
"Vain tämän ainoan kerran", rukoili Sigismund ja lankesi polvilleen. "Minä lemmin sinua sanomattomasti", ja hän suuteli pientä, vapisevaa kättä.
"Ei teidän armollanne ole mitään oikeutta sanoa minulle sitä", kuiskasi Ebba kyynelsilmin.
"Enkö minä saa vastarakkautta?"
"Älkää kysykö, älkää kysykö!"