"En, sillä tiedän sen kysymättäkin", ja hän hypähti ylös kietoen käsivartensa neidon ympärille. "Me lemmimme molemmat yhtä paljon, ja sentähden, Ebba, olet sinä minun!"
Mutta Ebba tempasihe irti. "Ei, teidän armonne", sanoi hän, "minä olen liian halpa sellaiseen liittoon."
"Etkö rakasta minua?"
"Rakastan, liiaksikin", vastasi Ebba säteilevin silmin. "Ensimäisen ja ainoan kerran tunnustan sen, mutta teidän armonne ei saa unhottaa, että minä olen Klaus Hornin tytär ja että minulla on velvollisuuksia nimeäni kohtaan."
Mikä arvokkuus hänen olennossaan!
"Sinä tulet puolisokseni", huudahti prinssi, "kirkon siteet yhdistävät meidät!"
"Se on mahdotonta. Mitä kuningas sanoisi?"
Nyt täytyi totuuden päästä esiin. Sigismund oli kaunopuheinen — hän sanoi, että sellainen avioliitto oli yhtä sitova kuin mikä muu tahansa. Siinä vain oli erotus, että he siten saivat nauttia onnestaan maailman siitä tietämättä. Ja vihdoin Ebba suostui.
Mutta kun Sigismund sanoi, ettei hän saanut siitä puhua mitään vanhemmilleen, tahtoi hän peruuttaa äsken antamansa lupauksen. Hänen olisi aivan mahdotonta käydä niin tärkeään sitoumukseen heidän tietämättään ja suostumattaan.
Sopivaan aikaan tuli prinsessa sisään estämään erimielisyyttä syntymästä rakastavien kesken.