"Anna minun puhua Ebban kanssa, ja minä lupaan, että hän ilolla siihen suostuu."
"En voi, armollinen neiti", vastasi nuori tyttö liikutuksen valtaamana.
"Rakastatko häntä, Ebba?" Anna osoitti prinssiä, joka tuskaisena katseli häntä.
"Rakastan, minä rakastan häntä", vastasi Ebba.
"Et niin paljon kuin minä, sillä ei maailmassa ole mitään, jota en tahtoisi tehdä hänen tähtensä."
"Vanhempani… nimeni!"
"Entä hänen tulevaisuutensa ja arvonsa? Tiedätkö, että hänen lempensä on nyt kuin paula hänen jalassaan, mutta siiviksipä se muuttuisi, jos sinä rakastaisit häntä. Silloin hän toimittaisi mainehikkaita tekoja, tulisi sankariksi ja miksi vain tahdot, sillä niin paljon hän sinua lempii."
Tyttöraukka katseli kuin huumaantuneena ympärilleen, hän pani kätensä ristiin ja kysyi: "Onko se totta?"
"Sinutta en voi elää", huudahti Sigismund, "sinä olet elämäni määrääjä!"
"Sitten olen sinun", sanoi Ebba.