Näille molemmille kuningas uskoi huolensa. Koettaisiko hän hankkia Puolan kruunun rakastetulle pojalleen vai hylkäisikö kaikki jo saapuneet viekoittelevat tarjoukset?
Niilo Gyllenstjerna näytti hyvin miettivältä.
Sitävastoin puuttui Klaus Fleming heti puheeseen.
"Mitä on prinssillä Puolassa tekemistä", sanoi hän, "eikö Ruotsi ole kyllin suuri? Olisi viisainta ottaa selville miten hän suoriutuu täällä, ennenkuin hän ottaa niskoilleen vielä vaivalloisemman työn siellä."
Herra Niilo tuumiskeli kauan, ennenkuin oli valmis lausumaan mielipiteensä. Se oli kuitenkin yhtäpitävä edellisen kanssa, vaikka nojautui toisiin syihin.
Prinssiä ei saanut pakottaa, ei erottaa isästään; ero kävisi molemmille sietämättömäksi. Sentähden täytyi hänen antaa epäävä neuvo.
Mutta molemmat kruunut kimaltelivat Juhanan silmissä; hän ei tahtonut laskea niitä käsistään, ja hän päätti kysyä neuvoa herttualta. Eihän voinut olla vahingoksi kuulla hänenkin mielipidettään.
Kaarle vastasi, ettei hän voinut neuvoa suostumaan ehdotukseen. Kahden toisistaan niin etäisen maan hallitseminen tuottaisi aina suuria vaikeuksia.
Muuten hän sitoutui olemaan joka tapauksessa Sigismundille uskollinen ja vaati vain, ettei Vironmaasta saisi luopua.
Koko neuvoston täytyi nyt ottaa osaa neuvotteluihin, ja yksimielisesti se puolsi tämän loistavan tarjouksen hyväksymistä.