Sisarelleen hän taas lausui: "Anna, miten voin sinua palkita siitä, että hankit minulle näin suuren onnen?"
"Minä tunnustan", vastasi tämä, "etten olisi Ebbasta näin paljon odottanutkaan. Luulin häntä pieneksi, mitättömäksi tytöksi, ja hän on vallan toista."
"Suuria ajatuksia liikkuu hänessä; hän ei puhu milloinkaan joutavia; aina hän toivoo, että toimisin maan hyväksi."
"Minä luulin teidän puhuvan vain lemmestä."
"Jos minä rupean puhumaan siitä, niin hän panee kätensä suulleni ja sanoo, että hänen, kun me niin harvoin tapaamme, täytyy kertoa kaikki, mitä on ajatellut yksin ollessaan."
"Mitähän tuumailet, emmeköhän matkustaisi muutamaksi kuukaudeksi
Korsholmaan? Minä pelkään, että tässä ruvetaan epäilemään juonia."
"Niin, niin, matkustakaamme. Siellä voisin saada useammin nähdä ja tavata hänet."
"Ja samalla saisit paremmin aikaa tutustua Puolan oloihin."
"Yhdessä hänen kanssaanko?"
"Pelkäänpä, että hän luovuttaa sydämesi minusta."