Oli tarkoitus, että Kaarle herttuakin panisi nimensä sen alle, mutta siitä ei tullut koskaan mitään, ja on luultavaa, ettei hänellä ollut oikein selvillä, mitä Kalmarissa kuningasten ja herrain kesken toimittiin.
Herroilla oli monta neuvottelua keskenään; kaikki oli ennakolta järjestettävä.
— — "Seitsenmiehinen hallitus Saksan vaaliruhtinasten esimerkin mukaan", sanoo Kustaa Aadolf omassa historiassaan.
Moniin ja viisaisiin varokeinoihin ryhdyttiin.
Uusia veroja ei saanut määrätä kuninkaan poissaollessa. Määräykset, kiellot ja yleiset säädökset, joita valmistettiin Puolaa varten, eivät saaneet Ruotsissa lain voimaa ilman säätyjen suostumusta.
Samoin ei kuningas saanut ilman säätyjen myöntymystä käydä sopimuksiin ulkomaisten ruhtinasten kanssa, ei ainakaan semmoisiin, joiden kantta joku osa valtakunnan aluetta luovutettaisiin pois.
Jos olisi tarpeen saada tähän säädökseen muutoksia tai lisäyksiä, niin sen tulisi tapahtua kuninkaan, Kaarle herttuan, neuvoston ja ritariston yhteisellä suostumuksella.
Lisäksi muistutettiin, että Ruotsin aatelistoa oli pidettävä kunniassa ja arvossa, koska sillä ikimuistoisista ajoista asti oli ollut korkein asema kuningasten ja ruhtinasten jälkeen, joista se suurimmaksi osaksi polveutuu, samoinkuin kuninkaitakin on siitä lähtenyt.
Samalla olkoon kielletty ottamasta aatelisia sellaiseen hovipalvelukseen kuin henkivartijoiksi, lakeijoiksi y.m.
Kalmarin säädökset olivat aiotut valtakunnan uskonnon ja vapauden tueksi, mutta itse asiassa syntyi täten uusi, korkeammalle aatelistolle ainakin yhtä edullinen Kalmarin unioni, vaikka toisissa olosuhteissa.