Sigismund luki Sigridin kirjeen. "Mitäpä tekisin?" kysyi hän neuvottomana kuin ainakin.
"Neuvotelkaamme kuningattaren kanssa."
Tämä tiesikin heti neuvon, ja Sigismund määräsi Kustaalle erään apottikunnan tulot Puolassa.
Äitinsä luo Suomeen hän ei saanut mennä Juhanan kiellon mukaan, mutta
Puolassa hän sai elää rauhallista ja huoletonta elämää.
Prinsessa kirjoitti heti Sigridille kertoen mitä oli tehty hänen veljelleen. Hän pyysi häntä palaamaan; mikään väärinkäsitys maailmassa ei voisi enää erottaa heitä.
Vastaus, jonka hän sai, oli täynnä kiitoksia, mutta Sigrid ei voinut erota äidistään; rukouksiinsa hän lupasi aina sulkea prinsessan.
"Tiesinpä, että niin kävisi", virkkoi Anna harmistuneena. "Ebba ja Sigrid ovat menneet, nyt olen yksin ilman ystävää ja uskottua, enkä ole vielä edes 18-vuotiaskaan."
Itkien hän peitti kasvonsa käsiinsä.
"Armollinen neiti!" kuului sointuisa ääni.
Hän katsahti ylös. Possmoschin kauniit silmät olivat säälien kiintyneet häneen; kädessä oli hänellä kirja.