"Sitähän ei mikään estäne."
"Sallitteko, Maria?"
"Sallin", sanoi tyttö ja suuteli häntä rivakasti, "te olette niin toisenlainen kuin kaikki muut."
"Mistä sen tiedätte?" kysyi Kustaa huomattavasti jäähtyneenä istuen hänen viereensä.
"En ole kuuro enkä sokea, niin että tiedän sen kylläkin. Sinä olet hyvin toisenlainen kuin muut", lisäsi hän nojautuen häneen.
"Sinäkin olet hyvin toisenlainen kuin muut", toisti Kustaa katsoen hänen säteileviin silmiinsä, "mutta myöskin ihanampi kuin kaikki muut."
Nopeasti hypähti Maria hänen vierestään. "Tahdonpa tanssia sinulle."
Kevyenä kuin keijukainen hän liiteli hänen ympärillään, milloin ojentaen kätensä häntä kohden, milloin väistyen. Kustaa koetti saada kiinni hänet, mutta se oli mahdotonta; hän tunsi kyllä hänen hengähdyksensä poskellaan, mutta samassa silmänräpäyksessä hän oli poissa.
Silloin kuuluivat tsaarin raskaat askeleet.
Tuossa tuokiossa istui Maria sohvalla ja osoitti Kustaalle paikan vähän loitompana.