Kurjat ajopelit odottivat, ja kaikin puolin vaivalloisen matkan jälkeen hän saapui vankilaan.
Nyt oli hänellä hyvä aika miettiä vaihtelevaa elämäänsä; hän huomasi pian, että rakkautensa Mariaan oli ollut vain huumausta, ja hän piti elämää vankilassa siedettävämpänä kuin sitä, mitä olisi saanut viettää hänen kanssaan.
Menettelyänsä ei hän hetkeäkään katunut. "Toisin ei voinut käydä", sanoi hän itsekseen. "Olen vain tehnyt velvollisuuteni."
Mutta kovia päiviä hän nyt sai kokea, ei ainoastaan vankilan yksinäisyyttä ja niukkaa ravintoa, vaan myös kaiken toiminnan puutetta.
Eräänä päivänä oli kärpänen eksynyt sisään ikkunarautojen välitse; hän murensi hitusen leipää sille ja sai sitten ilokseen nähdä sen palaavan joka päivä ottamaan osansa hänen niukasta ruuastaan.
Mutta kun syksy tuli ja kärpänen kuoli, silloin hän itki katkeria kyyneliä, ikäänkuin olisi menettänyt rakkaan ystävän. Vanginvartijankin kävi sääliksi häntä, ja hän vei hänelle vankityrmään häkin, jossa oli peipponen.
Kuinka hän rakasti ja vaalikaan sitä! Pieni eläin istui hänen kädellään ja söi hänen suustaan.
Mutta kun kevät tuli, istui pikku laulaja ikkunalla ja kaiutti kaihoisena säveltänsä.
Eräänä päivänä, tuodessaan tapansa mukaan vangille hänen pienen päiväannoksensa, vartija huomasi hänen itkeneen.
"Minusta voisi teidät hyvästi laskea vapaaksi", sanoi vartija.