"En minä itseni vuoksi, vaan tuon tähden", sanoi Kustaa osoittaen lintua.
"Tahtoisitteko laskea sen pois?"
"Olisin teille siitä hyvin kiitollinen."
"Etteköhän tulisi kaipaamaan sitä?"
"Sen ilosta iloitsisin minäkin."
Peippo sai vapautensa, ja Kustaa puhui senjälkeen useasti siitä, kuinka onnellinen lintu nyt oli.
Viimein muutettiin hänetkin pieneen Kashinin kaupunkiin; siellä hän pääsi vapaaksi ja sai mielensä mukaan työskennellä tutkimuksissaan.
Mutta hänen voimansa olivat jo murtuneet, kuvat hänen menneisyydestään astuivat taas hänen mielikuvitukseensa. Hän oli toisinaan nuorukainen, joka torjui luotansa jesuiittoja, kun he tahtoivat viekoitella häntä vaatimaan isänsä kruunua, toisinaan kerjäläinen, joka etsi sisartansa Sigismundin hovista, toisinaan oli hän tsaarin hovissa halveksien torjuen kiusauksia luotaan.
Kashenka-joen rannalla sai harhaileva kuninkaanpoika hiljaisen hautansa kauniissa koivikossa 1607.
Hiljaisena ja huomiota herättämättä hän oli elänyt; hänen suuruutensa oli siinä, että hän oli torjunut luotaan kiusauksia. Hiljaa ja huomiota herättämättä hän myös poistui.