19.
LEHTI KÄÄNTYY.
Herttuan ja ylhäisemmän aatelin väli oli melkein alusta alkaen kireä.
Kuninkaan poika ja perinnöllinen ruhtinas ei sietänyt, että kukaan asettui hänen arvoisekseen.
Ylhäisellä aatelistolla oli myöskin kuninkaallista verta suonissaan, heidän sukuluettelonsa olivat yhtä loistavat kuin hänenkin, ja sentähden loukkasi heidän ylpeyttään se, että Kaarle valitsi ulkomaisen ruhtinattaren morsiamekseen, ja vielä enemmän he loukkaantuivat, kun hän Juhanan naimisiin mennessä peittelemättä lausui, että Vaasan suvun jäsenten tulisi valita puolisonsa ulkomaisista ruhtinasperheistä.
Molemminpuoliseen tyytymättömyyteen oli sekoittunut koko joukko omien pyyteiden tavoittelemista.
Kaarle piti jäykästi huolta omista eduistaan ja joutui sentähden usein riitaan, etenkin Eerik Sparren, Sundbyn herran, ja Hogenskild Bielken, Åkerön herran kanssa.
Molempain suuret tilukset olivat ruhtinaskunnassa, ja kumpainenkin, mutta varsinkin herra Hogenskild, tunsi oman arvonsa.
He asettuivat sentähden voimakkaasti ja kursailematta hänen yrityksiään vastaan, vetosivat etuoikeuksiinsa ja saivat tavallisesti suojaa kuninkaalta.
Kun herttua ja Åkerön jäykkä herra 1588 olivat joutuneet kiivaaseen kiistaan, kirjoitti jälkimäinen häikäilemättä ylpeälle riitaveljelleen — että vanha kuningas Kustaa kyllä oli ollut niitä kuninkaita, jotka ovat edistäneet valtakunnan parasta, mutta että hän olikin vallanperimysoikeuden kautta saanut siitä suuremman palkan kuin kukaan muu Ruotsin kuninkaista. Aatelisto toivoi sentähden vastavuoroonsa saavansa nauttia vapauksiaan, jonkatähden herra Hogenskild nyt pyysi, että hänen armonsa herttuan voudit eivät tahtoisi olla niin paljon tekemisissä aateliston talonpoikien kanssa, kuin tähän asti liiankin usein oli tapahtunut.